Nostalgia

Suomalainen keskikesän juhla tunnettiin Lounais-Suomen murteissa mettumaarina ja Itä-Suomessa Ukon juhlana. Katolinen kirkko siirsi juhlapäivän keskiajalla Johannes Kastajan päiväksi, ja ajan myötä juhla sai vakiintuneen nimen juhannus.

Suomalainen kokkoperinne on osa yleiseurooppalaista tapaa polttaa tulia kevätjuhlien yhteydessä. Juhannuskokot ovat lähtöisin maamme itäisistä osista. Nykyisin niitä poltetaan kautta maan, jopa Lapin valoisassa juhannusyössä.

Ahvenanmaalla ja rannikkoalueella rakennettiin juhannussalkoja kokon polttamisen sijaan. Salon runkona oli lipputangon kaltainen masto, joka varustettiin usealla poikkipuulla. Masto koristettiin kukin ja lehväköynnöksin. Sen päässä oli tavallisesti puusta veistetty vehtariukko, tuuliviiri tai lippu, puusta veistetty aurinkopyörä ja/tai purjeveneitä.

Juhannuksen viettoon liittyy monenlaisia uskomuksia ja taikoja. Juhannustaioilla pyrittiin varmistamaan tulevan vuoden sato, maito-onni ja naimaonni. Lemmentaioista on olemassa monia erilaisia variaatioita sijainnista riippuen: tyynyn alle saatettiin laittaa nelilehtinen apila, kukkaseppele, virsikirja tai kupariraha, jotta unessa tapaisi sen oikean. Vasemman jalan sukka saatettiin kääntää yöksi nurin samasta syystä. Tulevan sulhasen kuvajaisen saattoi myös nähdä, jos kurkisti kaivoon juhannusyönä.

Seurasaari – helsinkiläisten juhannuksen viettopaikka

Seurasaari on ollut juhannuksen viettopaikka jo yli sadan vuoden ajan. Saaressa on järjestetty maksullista juhannusjuhlaa ensin Suomen muinaismuistoyhdistyksen (vuosina 1954–55) ja sitten Seurasaarisäätiön toimesta (vuodesta 1956 lähtien).

Tapahtuman kävijöille välitetään museomiljööseen soveltuvia ja agraariin perinteeseen tukeutuvia elämyksiä ja kokemuksia. Alusta asti ohjelmistoon ovat kuuluneet juhannuskokot ja -salot, juhannustaiat, pelimannisoitto ja kansantanssit. Tienvarren käsityöläisohjelma tuli mukaan 1970-luvulla. Hääparin sytyttämän pääkokon kipunoiden toivotaan tuovan onnea ja menestystä.